ARKISTOJA – edelliseltä alustalta

GEENIT VAIHTOON

27.09.2012 – 21:46 / Kategoriat: GEENIT

Sukupuolen vaihto olisi joskus paikoillaan, mutta nyt pitäs päästä vaihtamaan geenit.

Minä olen geeneissäni saanut hyviäkin piirteitä; luvattu pidetään, heikompaa puolustetaan, ajetaan muidenkin asiaa, sanotaan suoraan, sanotaan heti. Sana pidetään. Minun perityt geenini ajavat minua tilanteisiin, joissa en haluaisi olla. Haluaisin geenin joka hetkittäin pitää sanan suussa, ei päästä sitä ulos.

Elokuvatöissä olin usein tilanteessa, jossa minulle tullaan jakamaan tuntemuksia milloin mistäkin; työpäivien pituudesta, huonosta palkasta, vittuilusta, huonosta ruoasta, kaltoinkohtelusta. Otin vastaan valituksia. Joskus toki toimenkuvaan kuuluvasti, mutta myös silloin kun en varsinaisesti niillä töin setissä pyörinyt. Oli ilmeisen selvää että minä olen se joka suunsa avaa ja epäkohdan ääneen lausuu. Minua pidettiin/tään vittumaisena akkana, kitisijänä. Ja kun joskus jonkun asian nostin esiin kaikkien kuullen, kukaan ei seisonutkaan rinnallani. Olin ollut jätekuski. Kukaan oksentajista ei astunut riviin. Yhtäkkiä olin vain minä geeneineni, toisten jätösten keskellä. On ollut valitettavaa minullakin. Mutta minä olen henkilökohtaisesti valitukseni tietoon saattanut. Ja seuraukset kantanut.

En jaksa enää, en halua.

Olen joutunut sanoineni ikäviin tilanteisiin myös ihan omatoimisesti. Joskus sanakin on liikaa. Vaikka olisi kuinka osuva.

Ajattelin että alanvaihto tuo mukanaan vapautuksen tuosta. Itekseni sutia heiluttelen. Kellariin sulkeudun ja sivelen pintaan keltaista okraa ja vihreää umbraa. Väriterapiaa. Radiota kuuntelen. Jos tökkii ovat valittaja ja valituksen vastaanottaja samassa osoitteessa. Sanat eivät sivalla kenenkään ulkopuolisen mieltä tai omaatuntoa. Näin on vielä ollutkin.

MUTTA.

Ostin asunnon. Ja kuinka perkeleessä ollakaan, löydän itseni ohjaamasta tuoreen taloyhtiön tussurenkaista kottikärryä. Järjestelemästä talkoita. Siivoamasta kellaria. Hautaamasta muumioituneita omenoita. Järjestämästä talkoita, järjestämästä talkoita, järjestämästä talkoita… Ei siinä mitään, mutta tällainen kanssakäyminen muiden osakkaiden kanssa on jotenkin kummasti ajanut minut tilanteeseen, jossa välitän naapureiden viestejä, omieni lisäksi, hallituksen puheenjohtaja-isännöitsijälle.

Nimissäni. Päätin jo että en, mutta.

Voisiko joku sulkea minut kellariin?

Voisiko järjestää keräyksen geeninvaihtoleikkaukseen?

(ja suositella toimivaa blogialustaa)

Koolla ei ole väliä

20.09.2012 – 23:17 / Kategoriat: LUOVUUS
Elokuva-ala on miesten – ja kloppien.”Mä vaan tajusin et tää on mun juttu”, virkkoi eräs. Meriittejä ei alalta ollut. Oli taju.
Oli kävellyt sisään tuotantotoimistoon ja saanut tajulleen täyden tuen.En tiedä yhtään naispuolista, joka olisi päässyt ohjaajaksi tajunsa voimalla.
Ilman minkäänlaista näyttöä. Ilman alan koulutusta.

Olen itse työskennellyt alalla 20 vuotta. Olen alan koulima, monet ohjaajat assaroinut, käsikirjoitukset purkanut, kommentoinut, auttanut, pelastanut. Monessa tuotannossa assaroinut, päälliköinyt, monet kahvit keittänyt.
Monet rapakot rämpinyt. Turpiin ottanut ja ainakin yrittänyt antaa takaisin.

Olen palkitusti kirjoittanut ja ohjannut  – kuunnelmia. Tiedän että minulla on lahjoja molempiin.
Ja näkemystä. Kuvaakin käsitän.

Olen saanut hyvää palautetta käsikirjoituksistani. Käsikirjoitustukeakin. Useasti. Jotkut menneet jopa starttiviivoille asti.
– Tämä on hyvä aihe, hyvä käsikirjoitus.
– Elokuvallinen.
– Kyllä, joo, miksei.
– Ei.

Ei kertaakaan ymmärrettäviä perusteluita.

Olen ollut alalla 20 vuotta. Aina päätynyt sihteeriksi.

Olen asian ymmärtänyt ja siirtynyt eteenpäin.

Minä opiskelen maalariksi. Viihdyn öljymaalin ja vernissan tuoksussa, koristemaalausten ja ootrauksen maailmassa.
Ja ehkäpä pääsen vihdoin toteuttamaan luovaa puoltani oikein työn puolesta.
Kuunnelmaakin mieluusti. Ääni. Mielikuva.

Olen tyytyväinen.
Munaton, mutta tyytyväinen.

Rakastaako kamera muikkua?

11.09.2012 – 11:53 / Kategoriat: KULTTUURIEROT
Miksi pitää sanoa muikku kameran edessä? Muikku? Sillä saa suunsa typerästi törölleen. Vai sanotaanko se muikku siksi että se alkaa naurattaa? Kun sanoo muikku? Ameriikanmaassa sanotaan cheese, koska se saattaa suun hymyntapaiseen asentoon. Oletan.  Miksei täällä sanota hiiri, kilju, viili, siili tmv. Tai miksi ei sanota kiropraktikko. Sillä vaikkapa ryhmäkuvaan saisi elävyyttä, kun ihmisten tahti on eri. Kuvattavat olisivat näpsäyksen hetkellä menossa eri kohdassa sanaa ja näin asetelmallisesta ryhmäkuvasta tulisi todentuntuinen, mutta silti naamoiltaan elävä. Joku sitä ei osaisi sanoa ja tulisi hymyilleeksi ihan oikeasti.Miksi siellä kameran edessä pitää vääntää hymy? Väkisin.Minä en ole koskaan tykännyt olla kameran edessä. Jo lapsena minusta moinen oli vaivaannuttavaa. Suurin osa lapsuudenkuvistani viestii negatiivista suhtautumista tallentimeen. Niitä ei nykykriteerein tietenkään ole juurikaan, luojan kiitos. En tiedä mikä siinä silloin häiritsi. Liekö pelkäsin sieluani varastettavan. Ehkä ärsytti se teennäisyys; hymyiles nyt. Mitä jos ei hymyilytä.
Aikuisiällä syy on selvä. Huono itsetunto ja ruumiinkuva, tyytymättömyys itseensä. Näin minä, mainosten kuvien harhaiseksi tietävä, vertaan itseäni. Milloin mihinkin ja kehenkin. Aina on tukka, takki ja housut huonosti, leuanalustassa liikaa, niskassa kyhmy. Vatsa pömpöttää. Aina. Ja sitten se hymyn vaade.

Viihdyn ehdottomasti parhaiten paikassa jossa ei ole minuun osoittavia kameroita tai peilejä! Havaitsen aina kameroillaan osoittelevat, jotka eivät usko kun heille sanotaan en halua kuvaan. En halua. Mikäköhän kohta tuossa on vaikea ymmärtää.

Kamera ei rakasta kaikkia.

FB

22.08.2012 – 21:26 / Kategoriat: NAAMAT
Miksikä tuota nyt sanos?
Itse pääosin ajattelen että hassunkurista, lapsellista (ihanaa) viihdykettä. Tämä FB. Vastaa niitä lapsuuden ystäväni-kirjoja. Kaikki 300 lähintä ystävää on kirjannut mieltymyksensä ja toiveensa ja niitä minä voin sitten käydä silmäilemässä. Että missä on tähtäin. Mitä nyt ja mitä eilen. Mitä suunnitelmissa huomiselle. Tai josko jossain tulevaisuuden eventissä olis tuttuja osallistujia, jos osallistuis. Jos. Mutta ei tartte. Kakarana olisi ollut aivan huikeaa että kirja päivittyisi ilman että mustekynällä kirjoitettu tarvitsee sutata ja aina vaan pienemmällä ja pienemmällä tekstillä sepustaa sivuun muuttuvat lempiruoat, kirjat ja hartaimmat toiveet. Vai pysyikö se lottovoitto siellä aina vaan.Joskus häpeilen sanoa että olen facebookissa. Mikä siellä olemisessa on niin pahaa? Mitä häpeän? Sitäkö että en olekaan erikoinen, se joka viimeisenä hankki kännykänkin. Vähenevässä määrin asiaa yritän piilotella. Tämähän on aivan helvetin kätevää. Kavereita näkee useammin kuin koskaan. Eikä tarvitse edes keittiöstä liikahtaa. Info tapahtumista ja uutisista tulee pöytään kuin Manulle illallinen. Ruokajuomaksi rujoja kuvia. Mitä sitten.Sitten on tämä joukko joiden häpeä on painavampaa. Toistavat kokevansa ahdistusta toisten sivujen tiirailusta. Miksi? Kyllä sinne jokainen tiirailtavaksi asettuu ihan vapaaehtoisesti. Sitä varten sinne on tiedot lyöty ja albumit avattu. Katsokaa. Tämmöistä meillä. Tästä tykätään ja tänne mennään. Täältä tultiin. Lämmintä oli ja Pedro lauloi jälkiruoaksi serenadin. Tässä me sen kanssa juodaan mojitot. Loma on loppu. Nyt ottaa päähän ja nyt taas ei. Tämmöstä elämää. Katsokaa. Tykätkää ja lohduttakaa. Antakaa voimaa ja hauskuuttakaa. Kehukaa vähän. Naurakaa mun hyvälle jutulle. Levittäkää kuvaa. Tiirailijoiden toinen mantra, minä en sinne koskaan mitään päivitä, ei ole kauhean hätkähdyttävä.  Mitä sitte. Oma asia. Kyllä siellä päivitellään ihan tarpeeksi. Jokaisen 10 – 1000 kaverilla riittää kyllä kommentoitavaa. Ei tartte. Siinä on se hyvä puoli. Ei tartte tiirailla, ei tartte osallistua. Ei siellä tartte olla. Ei sieltä tartte poistua. Ei sitä tartte ottaa niin vakavasti.
Klikkaa vaan jaa.  Tai sitten ole ihan vapautuneesti tyhjiä-poissa.

Kukin kykyjensä mukaan

17.08.2012 – 23:27 / Kategoriat: KÄSITTÄMÄTÖNSELITTÄMÄTÖN
Mistäköhän mahtaa johtua tämä käsitys siitä että vittumainen johtaja – hyvä johtaja?
Että johtaja jos on seurallinen, alaistensa kanssa toimeen tuleva ja ystävällinen, niin ei firma johdu.
Että johtaja jos hymyilee ja on mukava, niin ei hyvä heilu.
Että johtajan pitää näyttää alaisille kaapin paikkaa tiukkaan sävyyn ja tunteilematta.Ylipäätään tämä onnellinen ja hymyilevä ihminen. Onko se vähän tyhmä? No, jos nuori, niin naurelkoon, kohta se hyytyy hymy ja hampaat tippuu.Minulle sanoi johtaja eräässä työpaikassa, jossa ikäkeskustelua kaffetauolla kävivät, että sinä se et kovin vanha ole kun tuolla tavalla naureskellen töihin tulet. Ikäni kuultuaan kävi otsaansa lisää rypistämään. Näin ajatuskuplan päänsä päälle pulpsahtavan: Se on vähän tyhmä, siinä luki. Ja jatkui: Miten se tekee noin hyvää työtä?
Ajatustyö piirsi polon kasvoilta esiin sen viimeisenkin kurtun.
No. Hymy saatiin loppujen lopuksi siinäkin firmassa perseeseen ajetuksi. Myös freelancereilta.

En suostu.

Työn, silloin kun sitä sattuu/joutuu tekemään, on parempi olla hauskaa ja innostavaa. Hyvä johtajapa tajuaa että innostunut työntekijä tuottaa firmalle roppakaupalla enemmän kuin se joka vatsanvääntein ja vitutuksen voimin toimipaikalleen rahjustaa. Pelkääkin ehkä. Ja se on jo kohtuutonta.
Itse johtaessani pyrin olemaan reilu, ystävällinen, lähestyttävä. Tiukka tarpeentullen. Mutta koskaan, en koskaan, salli muita nöyryytettävän. Jos näin on toimestani tapahtunut, niin minut saa syöttää tarhaminkeille elävältä. Enhän minä mikään malliesimerkki ole, mutta myös työnjohdollisissa tehtävissä ohjenuoranani on että miellyttävässä ympäristössä työ joutuu ja homma tuottaa.

Mistä tulee siis tämä vittumaisen johtajan myytti?
Epävarmuudesta. Ammattitaidottomuudesta. Kyvyttömyydestä myöntää ettei tiedä. Eihän kukaan tiedä, kaikkea.
Silloin voi ottaa selvää.

Ei naurata.

16.08.2012 – 23:02 / Kategoriat: KULTTUURIEROTSELITTÄMÄTÖN
Huumori se on vaikea laji. Vaan vielä vaikeampi on huumorintaju.
Kokemus on tietysti subjektiivinen. Näkökulmaansa kun ei voi ulkoistaa.Minä olen pääosin ajatellut että minulla se vasta hyvä huumorintaju on ja sitä myöten jutut. Vaan nyt onki käynyt selville että olen tosikko. Ei huvita sketsiviihde. Eipä leppoista elämääni valmiiksinauretut vitsit. En voi nauraa jutulle, joka ei ole hyvä. Yleensä on juuri näin. Tilanne (tilanteet) on paha (ovat sietämättömiä). Paitsi, tietysti, jos jutun kertoja olen minä.
Pahinta on, jos joutuu selittämään mikä minun pistämättömän hauskassa jutussani oli se hauska osuus.Ei naurata.

Vaan jopa ärsyttää. Esimerkiksi: henkilö tulee loukkanneeksi toista, tahallisesti tai epähuomiossa. Sivaltaneeksi sanallisesti toverin herkkää kohtaa. Toveri tästä suuttuu, loukkaantuu. Loukkaantuminen huomataan. Loukkaantunut miettii, miten vastata. Asiasta tulee väistämättä aihettaan isompi. Hetkestä hermostuttava.

“Sehän oli vitsi”, päästelee henkilö, loukkaaja.

Näin hän tulee loukkaamisen lisäksi nolanneeksi toisen hänen herkimmällä hetkellään, loukkaantumisen momentilla.
Ollaan heikolla jäällä. Pelkkä “sori” olisi riittänyt.

Tuohon olen sortunut minä, siihen olet sortunut sinä.
Taju ei aina saavuta huumoriasi. Minä koetan kovasti laajentaa omaani, sekää ja ettää.

Jatkuvaa valitusta

04.08.2012 – 12:37 / Kategoriat: VOITTO
Säästä, kesästä – alkaako se ja loppuuko sitten jo samantien. Lomasta. Lomattomuudesta. Aamujen laskua joka suuntaan.
Mitä jos  lomanodotus ei olisikaan se elämänlanka, +25 se ainoa oikea kesäsää?  Säihin ei voi vaikuttaa.
Onko vika sittenkään säässä?Mitä jos repisi riemun irti siitä mitä on? Jos loisi elämälleen sellaiset puitteet ettei tarvitsisi odottaa sitä lomaa.Olen jo muutaman vuoden toteuttanut suunnitelmaa; ota vastaan vain töitä, joista uskot (tätähän ei voi tietää) saavasi palkan lisäksi nautintoa, iloa ja toivottavasti jotain uutta. Työtä, johon tarttuminen ei ole tahmeaa. Tee vain asioita, joita haluat tehdä. Ja ennen kaikkea tee se mitä olet suunnitellut vuosikausia. Tee se, lakkaa jossittelemasta.
Minä tein. Ja hyvä niin. Suunnitelmaa on vieläkin jäljellä, polkua seurattavana. Välillä osuu harhaan, ei haittaa. Aina mukavampaa ponnistaa takaisin oikealle askelmalle.

Kyllä, minä olen vetämässä tässä reessä vain itseäni. Uskon silti että tämä onnistuu isommallakin poppoolla. Vähällä tulee toimeen. Haaveiden raja ei ole euromerkeistä piirretty. Jospa antaisi kesäsateen joskus kunnolla kastella. Silloin on helppo hengittää ja UV-säde ei poraa syövänalkua olkapäähän.  Sadevesi tekee hyvää iholle ja hiuksille.

Ihana loppukesä. Pimeys, lämpimät illat. Tulee kaunis syksy ja talvella pääsee jäälle makoilemaan.
Eipä ole juuri varsinaista valittamista. Myrskyjä odotellessa tulta kynttilään.

Pöö

01.07.2012 – 16:17 / Kategoriat: KULTTUURIEROT
Tulinpa tänään taas tilanteeseen, jossa entinen työtoverini esittelee minut ystävälleen “tämä tässä on Tarja, hän oli meidän pelottava tuotantopäällikkö”.
Pitäisikö tästä olla otettu?
Tiedän, lauseeseen sisältyy ripaus huumoria (toivon!), mutta kenestä tämä lausahdus kertoo? Ja mitä?Olen työhöni vakavuudella suhtautuva ihminen. Työt hoidetaan. Aivan sama onko kyseessä siivous, kahvinkeitto, myynti tai tuotantopäällikön työ. Jos olen lupautunut seisomaan aidantolppana, sen teen. Työssäni en turhaa tunteile. Odotan työn asiallista suorittamista myös työtovereiltani. Jos joku asia pitää hoitaa, ja minun se delegoida, delegoin, ja oletan että asia hoituu. Jos ei, niin selvitän -ja tarvittaessa annan palautteen. Pyrin sen antamaan suoraan, en kahden työtoverin kautta firman illanistujaisissa neljännen (mielellään ilmaisen) viinin jälkeen.
Suhtaudun työhöni myös huumorilla. Silti hommat hoidetaan asiallisesti.
Tiedän, huumorintajua on monenlaista. Joillekin käsite on vieras.Nämä, jotka sanovat pelottavaksi, ovat kaikki miehiä. Hmh.

Pöö, sanon minä (lainaten). Ja jatkan kutomista.

Palaa takaisin katkoviivaa pitkin

28.06.2012 – 18:16 / Kategoriat: IDEOINTIIKÄKIERRÄTYSLUOVUUS
Aivan kuten vanhempienikin läsnäollessa, hetkittäin taannun lapseksi lasten seurassa. Otan roolini vakavasti ja heittäydyn kiukkuun, riemuun, touhuun ja pettymykseen. Pelatessa, leikkiessä, syödessä – ja kun pitää siivota kaiken tuon jäljet. Aikuisen rooliin minut sieltä nostaa vastuu. Minun on kuitenkin päätettävä. Päätettävä koska loppuu ja on aika mennä nukkumaan, lähdettävä huvipuistosta, syötävä oikeaa ruokaa. Pestävä. Harjattava hampaat. Havahduttava hetkittäin.Vietin jokavuotista (toinen kerta peräkkäin = perinne) viikkoa (vajaata) kummilapseni ja veljensä kanssa.

Suunnittelimme ja toteutimme lautapelin. Kaikki tehtiin itse alusta loppuun. Kierrättäen.

Pelilauta pahvipakkauksesta pelastetusta pahvista. Kortit erääseen työpaikkaan ostettujen nimikorttien tukipahveista. Kuvat pelilautaan leikeltiin paperinkeräykseen menossa olevista lehdistä. Loput piirrettiin ja kirjoitettiin. Pelin valmistamiseen käytettiin kaikki retkeilystä yli jäänyt aika ja viimeisen aamun kruunasimme pelaamalla ekan kierroksen.
Pelin tieto-, taito-, liikunta- ja ilmaisutehtävät toimivat hyvin. Rosvosektori toi jännitystä ja muutti johtoasemia toivotusti ja yllättävästi. Tulimme luoneeksi juuri sellaisen peruslautapelin jota halusimme pelata.

“Miten tulee toimia tulipalotilanteessa?” ja muuta hyödyllistä tuli toistettua.

Ei mitään digitaalista.

Voihan valppaus

30.05.2012 – 10:11 / Kategoriat: KASVATUSKYTTÄYS

Alitajuisesti lienen valpastunut anastajien tavoittamiseksi. Yökylässä heräsin hakkaavaan ääneen. Joku pihalla yrittää varastaa pyörää! Tähän minun on puututtava. Hiivin parvekkeelle ja yritän hahmottaa äänen suunnan. Ei mitään. Kunnes taas, kolahtaa. Lukkoa hakataan auki. Onko tehtäväni rynnätä pihaan ja pysäyttää toiminta. Herätän isännän. Tuolla joku, pyörää varastaa. En tiedä missä, mutta tuolla jossain. Avaan parvekkeen oven äänekkäämmin. Josko tuo keskeyttäisi. Ei. Isäntä tutustuu tilanteeseen pyynnöstäni. Onneksi kolahti, ajattelen, etten vaikuta vainoharhaiselta. Kuulitko? Se voi olla sinun pyöräsi! Ja kops. Sinistä näkyy. Takki. Ja kops. Kops. Hän on jäänyt ulos ja yrittää nyt omansa herättää heittelemällä kiviä ikkunaan. Isäntä käy nukkumaan, minä vielä hetken pyörin. Mitä jos hän ei pääse sisään!? Sitten hänen on pakko varastaa pyörä, jolla siirtyä eteenpäin.
Unen antaessa odottaa itseään siirryn miettimään seinustalle istuttamiani köynnöksiä. Saako ne jättää seinäpintaa koristamaan? Saanko uudistaa ulkoseinäni? Armas Google löytää aiheesta tutkimuksen.

Uusi pyörä on matkalla. Varastettu on toivottavasti sitä tarvitsevalla.
Omenapuut täydessä kukassa. Kesä.

Hitaasti mutta epävarmasti

29.05.2012 – 09:16 / Kategoriat: KASVATUSRAKENNUS

Uusblogaajan ongelmia. Kirjoitus katoaa jos menee välillä kuvia katselemaan. Kuvaa katselemaan… vain yksi on siirtynyt tänne. Uusiksi siis tämäkin. Sepä tässä oli toiminnan perusajatus.
Tämän lisäksi uusiksi on mennyt mm landen kesäkeittiön paikka (varma kesäkauden alku) ja kasvimaa. Koivun imaisema maan kosteus pakotti viime vuonna kasvit kahvisäkkeihin. Tänä vuonna rinnalle rakentui lava. Lavalle löytyi tontilta juuri sopiva ikkunakin. Tämä oli tarkoitettu.

Niin se alkoi

24.05.2012 – 23:46 / Kategoriat: BLOGAUS


Työtieurilta noustaan. Huonoin kesärenkain täytyy toimia maltilla. Harkiten mutta päättäväisesti. Äkkiliikkeet eivät yleensä ole hyväksi, mutta niitäkin tarvitaan. Muutoin tipahdetaan takaisin uran pohjalle. Kesällä tämä on helpompaa.

Sallittakoon kökkösymboliikka aloittelijalle.

Kesärenkaat ikävästi muistuttivat kotiinpalun hilpeän tunnelman latistajasta. Polkupyöräni, viime viikolla kalliisti huollettu uskollinen matkakumppanini, on varastettu. Perkele. Primitiivireaktio olisi saattanut syyllisen tatamiin, siihen juuri istutetun viiniköynnöksen juurelle. Amen. Ahdistaa ajatus siitä että menopelini on jonkun vieraan jalkojen välissä. Miltä siitä tuntuu? Onko se onnellisempi vai kaipaako kotiin?

Okei. Nettirikosilmoitus (voih tätä nykyaikaa) on tehty (vakuutusyhtiötä varten). Noin. Kellarista toinen pyörä tilalle. Rasvatuin kettingein kohti uusia pettymyksiä. Pyörä, joka niin rakas olikin, ei kaipaa minua (eikö?). Tuon faktan alta ponnistan ja totean että kukaan ei kuollut (eihän?) ja totean näin metaforisesti formuloineeni blogini mittakaavan.

Yritän nähdä uusia puolia. Työssä tai työttömyydessä. Katsoa käsiäni uusin silmin. Siirtyä uusille urille.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

%d bloggers like this: