Category Archives: ammatti

LIIAN KIVAA

Itku pitkästä ilosta ja muuta mukavaa hokemaa. Töissä ei pidä viihtyä. Työkaverit on perseestä. Kaikki muut tekee kaiken väärin (itte pittää kaikki tehä). Jahhah, se onkin kahvitauon/ruokatunnin/kahvitauon paikka, ja eipä mitä, sitähän pitääkin kohta lähteä kotiapäin. Sitte onki enää kaks päivää vapaisiin. Lomaankin enää kolme viikkoa!

Tältä kun alkaa tuntua, kannattaa vaihtaa työpaikkaa/alaa/päätä.

Suosittelen opiskelua, vielä aikuisenakin (tilastollisesti – henkisesti on hyvä säilyttää lapsenomaisuus).

 

Ei mulla muuta tälläerää. Haravointihommiin (siitäkin yritän repiä ilon irti).

Opiskeluissa nokkimaetäisyydelle

saaksi

Alkoi aikuisopiskelun toinen työssäoppimisjakso. Pakkasin osan kodistamme auton perille ja ajelin lintujen pariin. Työskentelen tämän jakson Heinolan Lintutarhalla, jossa hoidetaan loukkaantuneita, luonnonvaraisia, lintuja. On se aika vuodesta, että poikasten pitäisi yrittää selviytyä elämään omin avuin. Ruoanhankinta on kovaa hommaa. Syöksyn reitille voi osua ikkunalasi. Mehiläishaukalla on rankat ajat, ei niin suotuisan kesän johdosta. Tai takia. Lintutarhallahan ihannetilanne on se, että lintuja on mahdollisimman vähän. Jokainen taloon tuotu on jollain tavalla kolhittu elämä. Henkilökunta tekee kaikkensa, että lintu saadaan takaisin vapauteen jatkamaan sille luonnollista elämää. Pääsen nyt osaksi tätä kuntoutusprojektia. Lisäksi tarhalla hoidetaan niitä, joita ei enää luontoon palauttaa voi. Tarhalla on siis myös vakiasukkaita; lahjoitettuja (uudelleensijoitettuja) siivekkäitä. Apua tarvitsevia nämäkin.

Ristiriitainen on tilanne, jossa nauttii kaikkien näiden lajien kohtaamisesta ja samalla toivoo, ettei tähän tilanteeseen olisi jouduttu. Hetki, jolloin syömätön haukka saadaan nielaisemaan suuhunsa tungettu sydämenpala, on huikea. Tunnelma on voitonriemuinen. Koskettavaa on kohdata päivittäin harmaahaikara, telkkä, kuovi, meriharakka ja sääksi “sulassa sovussa” saman lammen äärellä linkuttaen. Ne ovat siellä, koska eivät muualla selviäisi. On kunnia päästä tekemään näiden elämästä paras mahdollinen, olosuhteet huomioon ottaen.

Jälleen kerran aikuisopiskelu saa puoltopisteitä. Näin pitää olla: tehty työ tuntuu merkitykselliseltä.

Se joka lintuja pienine aivoineen tyhmäksi väittää, on itte semmoinen!

Hienot kanaseni ovat saaneet monta kilpailijaa. Mitähän tuumaisivat, jos tietäisivät, että annoin ensiapua kanahaukalle?

Tagged , , , , , , , , ,

MUTUA JA MUUTA PÄTEVÄÄ OPPIA


Olen opiskellut vuosina 1974-1986, 1987-1988, 1990-1993, 2013 ja parasta aikaa. Tuossa välissä olen itse opettanut ja ollut tekemässä opetussuunnitelmaa, sekä valitsemassa opiskelijoita ammattikorkeakoulutasoisiin opinahjoihin. Voisi kuvitella että tällaisella vuosituhantisella kattauksella olisi nähnyt suuria muutoksia.

Toki TV-lähetyksiin on saatu värit ja rokkia kuulee muuallakin kuin lauantaitanssien päätteeksi. Puhelimista on viety johdot ja piirtoheitin kerää pölyä auditorion nurkassa (paikalla kuitenkin). Mutta opettajia ei ole korvattu roboteilla. Opettaja ei ole siirtynyt luokan edestä yllämme leijailevaksi astraalihahmoksi. Opettaja tulee joka aamu luokan eteen ja tömäyttää pöydälleen kasan monisteita, jotka kohta lähtee jakoon. Joka aamu pidetään nimenhuuto.

Minä istun koulun penkillä viittä vailla viiskymppisenä ja taannun joka päivä pikku koululaiseksi. Olen eturivissä, kuten ala-asteella. Pienenä puhkuin intoa. Nyt, paitsi että puhkun intoa, joudun lisäksi varmistamaan näkyvyyden valkokankaalle. Tekniikka on saattanut hivenen viime vuosituhannelta kehittyä, mutta kaikki kiteytyy edelleenkin opetuksen tyyliin ja tasoon. Opettajan taitoon saattaa sanottavansa selkeäksi ja innostavaksi asiakokonaisuudeksi. Yhtä huonoja ja hyviä tyylejä saattaa aihepiiri opiskelijan ymmärtämöön on nähty kautta vuosien. Vuosikymmenten.

Siinä ei powerpointit auta, jos sanottava on sekavassa muodossa mututuntumasta koneelle saatettu. Ei haittaa opastajan lukihäiriökään, mutta jos se vaikuttaa asiasisältöön, olisi syytä tarkastuttaa tekstit häiriöttömällä tietäjällä. Vaikka itse en enää tässä iässä purematta pysty nielemään, saattaa takana istua joku, joka väärän viestin kakistelematta hotkii.

Ärsyyntykää, oi, nuoret kanssaoppijani, kun hiljennän aiheeseen kuulumattoman keskustelunne tahi keskeytän opettajaa tämän tästä, kysyäkseni lisää ja tarkennusta. Minä en aio mennä kokeilemaan yhdelläkään hengittävällä olennolla, oliko tämä sittenkään näin. Omatoiminen lisätiedonhankinta on tietysti myös ensiarvoisen tärkeää. En tiedä, kuinka tiuhalla kammalla oli kirjaston valikoimista löytyvät kirjat harattu, mutta ainakin nykytekniikan mahdollistama tiedonhaku vaatii suunnattoman kriittistä suhtautumista löydettyyn tietoon. Mistä erotan mutun todesta, Wikipedian jo sivutettuani?

Opiskelen uutta ammattia, joka tähtää eläinten hyvinvointiin. Tässä ammatissa kaiken, ihan kaiken, tulee tähdätä siihen, että eläin ei kärsi enää yhtään enempää, kuin mitä sen “vangitseminen” ihmisen tarpeisiin jo aiheuttaa. Tässäkään ammatissa en ole valmis koskaan.

Otamme eläimiä itsemme, emme eläimen vuoksi. Vai mitä tuumaatte kuwaitilaisen miljonäärinuorukaisen kommenttiin siitä, kuinka leijonan on parempi olla hänen Instagramlemmikkinsä, kuin nähdä nälkää viidakossa?

Tagged , , , ,

KIRJOITAN

Farkkutilkkuja, nakhapaloja, kravatteja, huopuneita villapaitoja. Entinen mekko, entinen paita, entiset farkut. Ompelen hullun lailla. Saan valtavaa tyydytystä valmistuvasta tilkkupeitosta, jonka loppusijoituspaikasta ei ole mitään tietoa. Illan tullen siirryn yläkertaan. Virkkaan ja kudon.

Siis kirjoitan.

Synopsis kursiutuu kasaan päässäni. Ensi viikolla keitos on valmis paperille saatettavaksi. Sitten se lapioidaan suuhun, makustellaan ja lopuksi saumat huolitellaan.

Aivot, mikä ihana yhdyskäytävien maja.ImageImageImage

Tagged , , , ,

IDENTITEETTI

Olin aikuisopiskelija. Vuoden opinto-oikeuteni on loppu. Minulla on uusi ammatti (JOS opinnäytetyöni menee läpi tarkastuksesta) oletettavasti kuukauden sisällä. Kätteni ulottuvilla on ensimmäinen oikea ammatti. Käsieni varassa on myös se, pääsenkö uutta toteuttamaan.

Olen siis toki “valmistunut” aiemminkin. Artenomiksi. Mutta mitä on se?  Ei yhtä selkeä kuin horto- tai niin helposti selitettävissä kuin logonomi. Vai mitä sanoo “kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon tutkintonimike” (wikipedia). Laajahko käsite, joka minun tapauksessani oli kaikkea kahvinkeittäjän ja tuotantopäällikön toimenkuvien väliltä, sivustakin. Pääosin sihteerin töitä.

Nyt olen valmistumassa käsityöammattiin. Olen aina tiennyt että se sopii minulle. Paremmin kuin mikään muu. Suunnittelu ja toteutus. Suunnittelu käsin ja konein. Toteutus käsin, vähin konein. Maalaan. Mieluiten koristeita ja mukaillen. Personoituja kokonaisuuksia. Peruskin hoituu.

Mutta se opiskelu. Odotin tiukkaa rupeamaa. Paljon läksyjä, uuden sisäistämistä, tuskan ja onnistumisen riemun säestämänä. No sitäkin oli, omatoimista tosin. Koulutus oli ammattitutkintoperusteinen, eli ei läsnäolopakkoa muutamilla teoriapainotteisilla tunneilla(kaan). Olisin voinut antaa pelkän näytön, käymättä opinahjossa. Pettymys sinänsä, varmuus ei ole 100%. Varmuutta kuitenkin on, tiedän mitä osaan, uskallan soveltaa, perusteet alkaa olla hanskassa. Eikä enää ole kynnystä sanoa “en tiedä” – vaan otan selvää.

Tapahtukoon siis pääni tuottama, käsieni toteuttamana. Tilauksia otetaan vastaan.