Category Archives: KUNNOSTUS

SEINISTÄ (ja vähän muureista)

Olen niin herkkä, että ahdistun ihmisten yksioikoisuudesta. Ahdistun siitä että pelotellaan, koska pelkääjiä riittää. En jaksa yrittää käydä “keskustelua” kera ihmisten, jotka “tietävät”. Joiden mielestä olen typerys, koska en pelkää. En jaksa, koska en jaksa jankutusta. Meillä jokaisella on faktamme.

Siirryn siis makuasioihin.

SEINÄT, ah seinät.

Kohta kaksi vuotta seinien kaatelua tässä paikassa. Hyvin vähänhän niitä kaadettavia sitten loppujen lopuksi oli. Siitä harmistuneena tuli rakennettua pihalle lisää (=aita).

Miksi haluan kaataa seinää? Tässä on hassu vinoutuma, jonka joku pääkoppaa(ni) syvällisemmin ymmärtävä voi minulle kertoa. Pidän nimittäin talomme sokkeloisuudesta. Ovia on kolmekymmentä (!), siis vielä näiden poistettujen jälkeen. Jokaisesta tilasta pääsee kahteen muuhun –  juoksemaan ympyrää. Tämä onkin erittäin kätevää katin kanssa kirmaillessa (kissaa tulee leikittää vähintään vartti päivässä – jos elukan saa pidettyä hereillä niin pitkän aikaa). Samaan aikaan haluan yhtä suurta huonetta, ovetonta. Haaveilen kaupunkiasunnosta, vanhasta tehdaskiinteistöstä, jonka yläkerrassa yksi iso tila. Vessa ja suihku plussaa. Keittiön aihio riittää. Siis tuleva ja menevä vesi. Sähköpistoke. Saa olla raakaa ja alkuperäistä. Tila saa mieluusti olla jossakin muualla kuin Suomessa. Ainiin, silloin toivelistaan lisätään kattoterassi. Ihan pieni riittää. Sen kokoinen kuitenkin, että penkki. Ja yrttilaatikko. Nyt alkoi tehdä mieli tupakointihommiin. Koska siellähän sitä on kiva istuskella ja pössytellä, katsella kattojen yli, merenrantaan. Ulapalle. Vuori saa siellä mielellään näkyä. Sumuisella säällä se tietysti katoaa, palatakseen.

Siihen asti, sillä suunnitelmiakin voi olla, jos tässä vaikka selviääkin tästä Isiksen hyökkäyksestä (alkulauseiden faktaa), kaadellaan seinää, tai pystytetään, täällä. Suomen maaseudulla. Kaupungin reunamailla. Minun faktaani.

Myymälä. Ennen.

IMG_4145 IMG_4149 IMG_4142

Talon uusin osa (1962) on myymäläsiipi. Pulpettikattoinen talouskauppa toimi paikallaan kymmenisen vuotta. Kaupan toiminta lakkasi, kun tuli se päivä, että ovesta ei astunut sisään yhtään asiakasta. Näin oli kauppias sanonut, ja näin toimi. Kaupan ovet pantiin säppiin. Tämä lausahdus on kuulema ainoalaatuista kauppiaslegendaa, kertoi Keskolla työskentelevä henkilö. Ei pidetty lopullisia loppuunmyyntejä, joissa tyhjennetään hyllyt ruuveja myöten. Hyvä minulle. Löytöjä on tehty. Ilahtunein olen kuitenkin hyllyistä, jotka kiertävät myymälätilaa. Meidän tullessa taloon, myymälä toimi kylmänä varastotilana. Tilaan oli rakennettu seinä, jolla erotettiin pieni saunakammari, jota lämmitettiin megalomaanisen isolla pönttöuunilla. Tämä myymäläosasto oli yksi merkittävä puoltaja ostopäätökselle. Halusin ison työhuoneen, jossa työt voi jättää pöydälle inspiraatiota odottamaan, jossa on iso ikkuna ja jossa on tarpeeksi hylly/kaappitilaa papereille, kirjoille, käsityö- ja remonttitarvikkeille.

Tilan käyttöönotto aloitettiin asentamalla sinne ilmalämpöpumppu. Vanhat, isot myymälänikkunat saattelevat talvisin sisälle raikasta ilmastoa, joten pumppu auttaa nopeaan lämmönnostoon. Tässä tilassa oli talon toinen kaadettava seinä (aiemmin esitellyn keittiönseinän seuraaja). Sormet syyhysivät jo ensimmäisestä näytöstä lähtien. Silloinkin, kun katselimme aivan muita taloja, tavoitteena löytää vastaava, mutta kaukana muusta asutuksesta. Lottovoitto olisi ollut siinä ratkaiseva tekijä. No, tähän kun vihdoin päädyttiin, pääsi sorkkarauta töihin. Väliseinä oli huolella tehty. Siihen oli asennettu tuplaikkuna ja ovi. Kun se kaunis päivä, ja inspiraatio (piti varmaan tekstiä tuottaa) tuli, sai seinä eristeineen kyytiä.

IMG_7751 IMG_7758

Kun vihdoin näin myymälän päästä päähän, aloin suunnitella muuttoa. Että keittiö nurkkaan ja tähän koko koti. Että lopputalon voisi vuokrata (juuri tällä hetkellä on pakko tipauttaa tähän, että turvapaikanhakijoille). Istuin pitkät tovit ikkunan edessä ja katselin toiseen päähän. Tässä tilassa on hyvä henki. Edelleen. Lattia on vapautettu linoleumista, mutta on maalaamatta. Edelleen. Seinien pintakäsittely on kesken. Edelleen. Tilassa on liikaa tavaraa. Edelleen. Mutta tunnelma on kohdillaan. Joskin koko talo toimii hyvin turvapaikkana.

IMG_7760 IMG_9170

Myymälän sisäänkäynnin puoleinen piha on viehko sammaleinen, katajain ja pihtain ympäröimä hetki.

Sisäpiha ei edelleenkään ole se, mistä tässä sijainnissa riemuitsen. Siispä rakennan sinne aitaa. Tätä kylällä ihmetellään. Että miksi haluan oman pihan olevan katseilta suojassa. Minä taas en käsitä, miksi näin en tekisi. Olen ostanut talon ja pihan. Haluan olla omassa pihassa omassa rauhassa. Omassa pesässä.

Jos joku asia kiinnostaa, niin sopii toki tulla kysymään. Olen toki havainnut, että alueen tapa on olla “kiinnostumatta muiden asioista”, siispä niitä mieluiten vähän vaivihkaa utsitaan. Kylälle on tullut oudokki. Omissa oloissaan viihtyvä suvakki, joka kysyy, kun joku asia kiinnostaa.

Tagged , , , ,

(R)EIKÄ!

Elämä näyttää pyörivän perusasioiden äärellä.

Viemäri.

Olin menossa siivoamaan viemäriremontin jälkiä. Puunaamaan viinikellaria. Siis, no, kellaria. Kuulostaa vaan niin paljon paremmalta tuo viinikellari. Toisaalta kyllä siellä on juurikin sopiva lämpötila valkoviinin jäähdytykseen, eli viinikellari. On. Oikein hyvä. Viinikellariin olin siis matkalla. Matkalla nimenomaan, ja sinne jäin. Pysähdyin D-rapun kynnykselle. Taloon on siis 4 sisäänkäyntiä ja pohdin tämän kellarin D:ksi.

Seison siis D-rapun kynnyksellä. Tai oikeammin sen edessä. Ulkopuolella. Tai en seiso, vaan kontillani olen. Kynnyksen, tai kynnyksentapaisen, lastulevystä (mistäpä muustakaan) kyhätyn korokkeen edessä. Tutkin että mikä mahtaa tämän etukumarassa olevan, liian korkean rakennelman idea olla. Ideaksi mieleeni piirtyi vesieste. Kylmäeste. Este. Se jokatapauksessa. Este päästä ovesta kumauttamatta, lähes joka kerta, päätään oven yläkarmiin. Se on jo melkoinen suoritus tällä lappilaisvarrella. Oviaukko on todellakin alta 1,5 metriä. Eli jopa meikäläinen joutuu kumartelemaan tuosta kulkeissaan.

Nyt siis olin erittäin kurmartuneena ja tutkin tuota rakennelmaa. Tulin siinä nöyrtyneeksi hieman lisää, havaitakseni kynnysrakennelman kaikenkaikkiaan lahonneeksi. Sitämyöten pehmoisina olivat maata vasten lepäävät ovenkarmit. Lahoa ovenkarmia pitkin oli sitten ollut elukan helppo rouskuttaa tietä itselleen jne.

Ensin turhauduin. Sitten monotin lastulevykulmaa. Se vei mukanaan pätkän karmia. Silloin on pakko toimia. Toiminta lyö turpaan turhautumista ja toteamus että tämän kaiken ympärillä on kiveä, antaa voimia jatkaa. Tuhoamista. Hei, revitään irti kaikki nämä. Ja nuo. Ja tuo tuosta! Turhautuminen muuttuu pian innoksi ja homma vähän laajenee.

Vedinpä miehenkin mukaan. “Tuleppa kattomaan mitä mä nyt löysin”. Onneksi vedin. Jo vanhojen saranoiden tähtääminen, sopivasti vinoon,  olisi minun pinnaani repinyt.

Suunnittelin jo salaojakaivuuta, käsipelillä.

Aloin kaivaa ovenedustaa. Maata on saatava alemmas, ettei miehen heti toimeenpanemat, uudet ovenpielet, joudu maatumaan edeltäjiensä tavoin. D-rappu on alakulmassa. Maa ympärillä viettää kohti kulmaa. Viemäriverkostoon, sattuneista syistä, vasta tutustuneena ihmettelen etteivät ole tajunneet alavalle maalle viemäriä tehdä ja sitä ympärillä risteilevään verkostoon liittää. Ei tämä maa tähän juuri nyt ole ympärille noussut. Kaivan, kaivan ja tähtäilen ojan suuntaa. Suunnittelen pientä kaarisiltaa. Usean multa- ja styroksikerroksen alta löytyy lisää puuta. Lahonnutta tottakai. Yhdessä puupalasessa putkenpätkä. Täynnä multaa. Mutta putki johtaa VIEMÄRIIN.

Salaojitus seis. Reikä pistää suunnitelmat uusiksi.

Maalaisjärjin, viemäröinnin päälle, on nyt rakennettu hyvin vettä läpäisevä alue. Kynnys on alaosastaan kiveä eivätkä ovenpielet enää ole suorassa kosketuksessa maa-ainekseen.

Oi tätä oivaltamisen iloa. Nähtäväksi jää, kuinka hyvin tämä maalaisidea toimii.

kuvat:

SUKKA IRTI (tässä estämässä isojen maa-ainesten siirtymistä juuri löydettyyn viemäriputkeen),REIKÄ, OI SARANAN KAUNEUTTA, VETTÄ LÄPÄISEVÄ OVENEDUS (sekä ovenpielusten, että kynnyksen rakentaminen on vielä kesken)

Image

sImageImageImage

LYHYTELOKUVA

Pääsimme luomistyössä ihan konkretian tasolle, tässä taannoin, kun posliinipenkki oli enemmänkin puoliksi täynnä, kuin tyhjä.

Vessan tukkeuma aukesi tunnin sinnikkään yrittämisen jälkeen. Potta antoi suihkutauon, ennenkuin lakkasi ottamasta mitään vastaan. Ei, emme uineet sontakikkareissa – vaikka olisi pitänyt, niinkuin vakuutusyhtiö, korvausta toivovalle, asian laittoi.

Aamusta paikalle saapunut asiantuntija, ryömimisletkuineen ja viemärikameroineen, viettikin tontilla kokonaisen päivän. Putsasimme (minä kamera- ja letkuassistenttina), kuvasimme, putsasimme, kuvasimme. Lounastauolla asiantuntija haki putkenmutkaa ja palattuaan ehdotti että kuvaisimme vielä vastakuvan. No, aina on hyvä olla leikkausvaraa. Tai jos materiaalille jotain sattuu. Yksi harjoitus ja ensimmäinen varsinainen otto purkkiin. Niin jännää ei ole kuvauksissa ennen ollut. Tämä oli dokumentti, jossa ihmissilmältä piilossa tapahtunut määritti genren, käsikirjoituksen ja lopputuleman. Tätä elokuvaa ei leikattu.

Ja jos olisin onnistunut, olisin tipauttanut koko elokuvan tähän.

Kuvailutulkkaan (lyhennetysti, valituin paloin).

Muoviputkea, suhteellisen hyvin puhdistunutta. Hetkittäin häiriöitä kuvayhteydessä (luomassa kauhunsekaista jännitystä). Muoviputkea. Muoviputkea, kunnes riekale. Jotain roikkuu putken sivusta. Mustaa. Joku musta, käärmemäinen, kiertää putkea. TIIVISTE. Tiiviste on irronnut. Kamera ajaa ali retkottavan tiivisteen. Muoviputkea. Mutka. Muoviputkialamäki. Suhteellisen hyvin puhdistunutta putkea. Hiekkaa? Päärynä. Päärynä? Ei. Kivi? Kyllä. Kivi. Hiekkaa ja kiviä. HIEKKAA. Lisää hiekkaa. Kiven reunaa. Betoninen reunapitsi. Romahtanut betoniputki, jonka takana hiekkaseinämä. Kasa kiviä. Hiekkadyynejä. Hiekkainen seinä. Loppu. Putken loppu.

The end.

Elokuva loppuu tähän. Ja Lepolassa alkaa luova kausi. Tai ensin piikkauskausi ja sitten luova. Sitten on vähän lisää piikkauskautta ja luovaa. Luovaa kautta aamua iltaa. Ja rest on historiaa.

Jatko-osassa luonnon lannoitteet jatkavat matkaansa muovin sisässä, ainakin tontin rajalla olevaa keskuskaivoa pidemmälle. Kuvattu on. Verkkokalvolle. Kamera kaput.

Kuvailutulkkaan.

Reikä, johon useita sisääntuloja. Viemärimateriaalit jatkavat risteyskohdasta kohti keskusasemaa.

LOPPU.

Image

Tagged , , , , , ,

REPSAHDUKSIA

Uutta taloa on nyt asutettu kaksi ja puoli viikkoa. Remonttikatkaisuhoito on päättynyt totaalirepsahdukseen. En kuitenkaan vielä kaatunut vasara kädessä (lepää rauhassa PSH).

Laudoille revityt lattiat saavat hengittää, remontin keskittyessä keittiön viereiseen koppiin. Tykkään tällaisista epätiloista. Toki kopperolla on ollut varsin merkittävä tehtävä aikoinaan. Kyökin viereisestä huoneesta erotetussa nurkkauksessa sijaitsi suihku liikuntaesteiselle, varsinaisen kylpyhuoneen sijaitessa portaiden ja tiukkojen kaarteiden takana. Tykkään siis ideoida tiloille uusia käyttötarkoituksia. Yksi vaihtoehtohan olisi palauttaa tila takaisin huoneeseen, johon se kuului. Mutta sehän ei ole mitään varsinaista ideointia. Minä halusin tilalle jonkun oman funktion. Keittiö on alunalkain tuntunut jotenkin pieneltä – ja epäkäytännölliseltä.

Image

Image

IMG_4321

80-luvun tyyliin (ja tavoin) rakennettu märkätila on nyt revitty rungolle. Tilaan oli luonnollisesti asennettu lattiakaivo, lattia valettu betonista. Koska keittiössä sijaitseva, toimiva, leivinuunikompleksi ahdistuu tiskauspisteen paineessa, sain idean siirtää tiskauskeskuksen tuohon, jo viemäröityyn, tilaan. Millään en malta odottaa näkymää jossa kaunis valkea uuni hallitsee omaa alkuperäistä reviiriään.

Moisesta kopperosta (2,64 m2) lähti uskomaton määrä lastulevyä ja muovia. Seinät on otettu alas, samoin madallettu katto. Hyvin vesieristetty tämä spa oli. Alta löytyi kuivaa ja tervettä hirttä ja tukipuuta. Missään ei näy vihjettäkään vesivaurioista.  Lastulevyä vielä muutamaan seinään jäikin (tästä en ole erityisen ylpeä tai iloinen). Rahattomana remontoidessa on hetkittäin heittäydyttävä kompromissien tielle. Kunhan taloudellinen tilanne sallii, lentävät loputkin inhokkirakenteet paremman tieltä. Niitä aikoja odotellessa (paitsi ei kannata pidättää hengitystä) saa lastulevy suosimani elävän tasoitepinnoitteen (tämä, minusta erittäin viehättävä, struktuuri ei opinnäytetyölautakunnalle tainnut oikein aueta). Iso ryppy komistetaan maalipinnalla. Tiskaaja saa koppiin seurakseen joko jääkaappipakastimen tai sähköhellan (joka, siellä jossain tulevaisuudessa on kaasusellainen). 1930 ja 1950 saavat näin väliinsä tuulahduksen 2010-luvulta.

Ja jotta kaikki varmasti kääntyisi päälaelleen ja ideologiat voi pussittaa, olen tuomassa tilaan lastulevyä! Siitä lisää valmiimman tilan myötä.

Image

PAKKOLEPO

Sormet ovat saaneet tuta siivouksen, pakkaamisen – ja remontoimisen. Kuivuneet sormenpäät halkeilevat ja kipuilevat. Lopullinen sorminiitti tuli ideasta työntää käsi summamutikassa toilettitarvikkeita täynnä olevaan laatikkoon. Partahöylä siellä nyt ainakin oli.

Yö meni suloisesti kaksi sormea hohtavan valkoisissa siteissä. Aamulla pistin uuniin tulet.

Loppusiivous meinasi käydä siis haasteelliseksi, kunnes keksin. Hanskat. Sellaiset suojahanskat, joita voisi käyttää siivotessa. Pakatessakin. Hanskoihin sujautin bebanthenia ja sormet saivat koko viisituntisen manikyyria. Kohta ollaan taas remontti-iskussa ja hanskat voi unohtaa. Joku rutiini täytyy tässäkin hommassa olla.

Tällä välin on keittiön lautalattia nähnyt päivänvalon. Myymälän puolikin on yhdestä nurkasta varmistettu. Lautaa löytyy. Jalkain alla asiat siis toivotulla alulla. Nyt odottelen kylällä asustavaa rakennusmiestä saapuvaksi. Hän saa antaa arvionsa kylpyhuoneen vedeneristyskuluista. Vaikka tuokin itseltä sujuisi, päätin hieman sormiani armahtaa (ja mennä toisaalle kaatamaan seinää).

Vaikka verentulo on tukahdutettu, hikeä ja kyyneleitä riittää. Tavarapaljous. Laatikkohelvetti on jo purettu ja nyt tavarat seilaavat huoneesta ja hyllystä toiseen. Kunhan loppuosaankin taloa saadaan lämmintä, niin jotenkin, jälleen, tämä kaikki turhuus katoaa kaappeihin seuraavaa muuttoa odottamaan.

Eipä mennä asioiden edelle.

ImageImage

LEPO 1.

Ensimmäinen päivä.

Tätä on odotettu. Että pääsee siivoamaan sorkkaraudan kanssa. Ensimmäinen päivä on ainutlaatuinen, silloin on kurkattava vähän sinne sun tänne. Löytyykö tuolta lautalattia alta, mitä on tuon seinän takana, missä kunnossa mahtavat olla hirret… 80-luvun alussa tehty, ylimääräinen, suihkukoppi huokuu ajan tuoksuja. Semmoisesta on päästävä heti eroon. Vähän lattiaa pois sieltä, seinästä alas muovitapetti. Vessareissulla tulee mieleen että kurkkaanpa salin muovimaton alle. Lastulevy. Lähteekö vaivattomasti… Kun on saanut nakerrettua sorkkaraudan mentävän kolon, ei voi enää lopettaa. Kaikki tuo inhotus on saatava ulos. Silmiä kirvelee, yskittää. Ei ole mitään uudet standardit täyttävää kamaa. Eikä, tietenkään, ole hengityssuojaimia mukana. Tulinhan näin aluksi vain aistimaan. Mutta kun nyt aloitin…

Ja kun vauhtiin pääsee, ei malta oikein lopettaa. Ei edes talossa, jonka nimi on Lepola.

Pätkä seinää alas ja sitten vielä vähän sitä muovitapettia. Tuon vielä tuosta kun repäisen, niin päivä saa olla siinä. Tiukka ote muoviriekaleesta ja, huis, aivan kevyesti käsi heilahtaa. Tömäytän, kevyesti edelleen, rystyset vesiputkeen ja TSIRP. Putki äännähtää, pihahtaa päälle, psssssst. Sitten ollaankin suihkutilalle luontevassa hetkessä. Vettä suihkuaa. Lämmintä. Mutta putken mutkasta. Aikamoinen ampaisu kellariin. Pääsulku löytyy säkkipimeässä kellarissa. Osun kerralla oikeaan huoneeseen ja saan vedentulon lakkaamaan.

Soitan talon vakioputkimiehelle (kaikkea hyödyllistä infoa sain edelliseltä omistajalta, siististi kansioon lajiteltuna). “Emmä kyllä viitti lähtee”. Mitäpä sitä, pääuutiset menossa ja ulkona pakkasta 20. Kuka sitä sillon. Kääntyilköön soffalla vaan jatkossakin. Hoidin ensiavun itse ja sain toisen firman paikalle 36 tuntia tapahtuneen jälkeen. Huone on nyt riisuttu hauraista putkista ja riehuminen voi turvallisesti jatkua.

Näytin miehelleni missä pääsulku sijaitsee. Joku oppi siis jotain tästäkin kokemuksesta.

IMG_6126 IMG_6123

Tagged

KERTA SE ON VIIMEINENKIN

…ajattelin, kun työhuonetta laatikoihin asettelin. Kirosin ja ihailin itseäni. Noin paljon tavaraa – mutta noin hienosti saatu mahtumaan moiseen koloon.

Lyyti alkoi vihdoin kirjoittaa ja valtavalle matolle saadaan pian alusta.

Torstaina lähtee suloinen maitokauppani uuden omistajan pankkilainan vakuudeksi ja itse siirryn perjantaina kiinteistön, niinikään entisen kaupan, omistajaksi. Pakkaustuskaani kevennän ajattelemalla kaatuvaa seinää, kaatuvaa toista seinää, uutta keittiösyvennystä, kasvihuonetta, kasvimaata, kuistin uutta katetetta, piippuin hattuja, ilmalämpöpumppua, lautalattiaa, lautalattiaa, maalattavaa lautalattiaa ja pariakymmentä muuta fiksauskohdetta.

Tänään keittelin lounaaksi kaurapuuroa, kun en viitsinyt lähteä ruokakauppaan. Matkaa on 150 metriä. Parin viikon päästä lähikauppani on 17 km päässä. Uskon että eväät on toisenlaiset, kun ei voi pitää markettia jääkaappina. Täytyy siis hamstrata kaurahiutaleita.

Coolisti nyt vaan käsittämättömiä tarpeita laatikkoon. Tämän jälkeen ei enää tarvitse muuttaa? No ainakaan vähään aikaan?

HYVÄKSY VINOUTTA

Kuukausi sitten kuntoni testattiin ammattilaisten toimesta. Tulos oli “erinomainen”.
Kehonkoostumuksessa on muokattavaa, mutta ei siinäkään hälyyttävää. Ennaltaehkäisevää, kuntoa ja tilaa ylläpitävää, tuki- ja liikuntaelinten päivittäistä huoltoa. Aamulla välilevyt auki, koneen ääressä hetkittäistä venytystä. Työergonomiaa ja näitä tämmöisiä.

Maanantaina tutkittiin talo, ammattilaisen toimesta. Tulos oli hyvä/tyydyttävä. Talo on minua 40 vuotta vanhempi ja ikäänsä nähden hyvässä kunnossa. Pientä kohottavaa ajan puremiin. Ennaltaehkäisevää, kuntoa ja tilaa ylläpitävää, näitä tällaisia.

Ammattilaisten ohjeilla edetään, minä ja tönö:

Harkitse tarkoin, mitkä muutokset ovat hintansa arvoisia.
Älä korjaa kunnossa olevaa, älä uusi korjattavissa olevaa.
Älä käytä ratkaisuja, joita myöhemmin on mahdoton poistaa.
Älä kokeile uutuuksilla.
Älä laiminlyö huoltotöitä.
Hyväksy vinoutta ja pientä epäkäytännöllisyyttä.
Hylkää jäljitelmät.