Category Archives: KUNTO

Liikaa energiaa – epätoivoiset urheilusuoritukseni

Varhaisteininä kävin uimassa, oikein uimaseuran treeneissä. Homma alkoi tökkiä, kun ruvettiin kisaamista ehdottelemaan. En kyennyt. En ollut tarpeeksi hyvä. Alkoi ahdistaa ajatus kilpailemisesta. Ehkä olin/olen huono häviäjä – tai, kuten tunnelman itselleni, näin jälkikäteen, järkeistän; en tajua miksi kisata, jos ei aio voittaa. Ja ei voi aikoa voittaa, jos tietää, ettei siihen ole mahdollisuuksia. Tästä väännettiin ja niin päätin lopettaa koko pulikoinnin. Lopettamiseen saattoi olla osasyynä teiniyden keski-iän lähestyminen ja ei-urheilullisempien menojen veto. Punk, pilluralli, rööki ja linnaviini. Niissä oli aina voittajajoukkueessa.

Olen kuitenkin liialla energialla ladattu ihminen. Persjalkaiseen olemukseeni on pakattu parimetrisen metsätyömiehen käyttövoima. Minun on pakko tehdä jotain fyysistä, että pystyn asettumaan paikallaanoloa vaativiin hommiin. Olen siis sisäisen pakon ajamana yrittänyt useampaan otteeseen.

Nuorena halusin, paitsi sisustusarkkitehdiksi, myös tanssijaksi. Jazztanssitunneilla tuli selkäongelmia, eikä sitä nyt sillälailla Kemistä niin vaan miksikään tanssijaksi olisi ruvettukaan, noin niinku ammattimielessä.

Liikkumiseen tuli pitkä tauko opiskelija- ja muun elämän tiimellyksessä. Muuhun elämään kuului autoilu Turkissa. Se loppukesäinen päivä ei päättynyt onnellisesti. Pää edellä kohdattu vuoristotie iski muistonsa, paitsi päähän, myös lonkkiin, lapaluihin ja erityisesti vasemman käden kyynärpäähän. Reissun rähjääntymisiä korjattiin leikaten ja jumpaten usean vuoden ajan. Siinä oli hyvä syy olla pakosta urheilematta.

Helsinkiin asetuttuani löysin nyrkkeilyn. Se olikin oiva tapa purkaa patoutumia ja saada kunnolla hiki pintaan, hyvässä valmennuksessa. Käden vajavainen liikerata esti punnertamisen ja etukäden suoran, joka siis jää himpun vajaaksi. Ottihan tuo asvaltin ryystämään päähän, mutta sinnillä. Niin vain tämä vuosia jatkunut mätkintäkin sitten katkesi, kyynärpään leikkaukseen. Leikkauksen jälkeen nyrkkeilykielto ja kun sitten taas oli lupa lyödä, ei paras valmentajamme enää pyörinytkään hoodeilla. Taukoahan se tiesi. Tosin työkiireetkin alkoivat olla sitä luokkaa, että ehti vain aamuyöstä lyödä päätä tyynyyn.

Jossakin kevyemmässä työvaiheessa taas huomasin energiaa pakkautuvan. Kekkasin juoksemisen. Aloin opetella. Ohjeiden mukaan pidin hidasta tahtia ja kävelin välillä reippain askelin. Kerran sitten lenkillä tipahdin. Etujalkoihin sattui niin, että itku pääsi. Siinä sitten kevythölkkääjä nyyhkytti Kaivopuiston rannassa ja totesi, ettei osaa juosta(kaan). Puolisen vuotta myöhemmin todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, joka oli jo niin kovassa vauhdissa, että toinen jalka tönkkääntyi alle. Raaja oli pahasti ödeemainen. Peukalo upposi sääriluun päällä olevaan nestepussiin niin, ettei sitä meinannut enää löytyä. Kilpirauhaslääkityksen oikean annostuksen löytymiseen on mennyt vuosia.

Sinä aikana pyöräilin paljon. Suhasin kaikki Helsingin rannat ja metsäpolut. Moneen kertaan. Pyörällä pääsee nopeasti ja pitkälle. Matkan päällä unohtuu se, että potee yksinäisyyttä, kilpirauhasvaivojen sivuoireita, lapsettomuutta ja mitä näitä keski-ikää lähestyvän naisen vaivoja nyt onkaan. Sitten pettivät polvet.

Polvien tila pahenee vuosi vuodelta. Yhtäkään lääkäriä ei ole kiinnostanut tutkia, onko niissä jotain rakenteellista vikaa – tai saatuja vaurioita. Käsketään venyttää suutarin- vai räätälinköseonlihasta. Yliliikkuvat nivelet omistavana voin sanoa, että on haasteellista. Vuosi sitten ostin hiilikuitupyörän, ettei ainakaan ole raskas polkea, mutta joka toisella reissulla, 10 km kohdalla pamahtaa. Kuin tulikeppi iskettäisiin polven läpi. Ja se ei palaudu ennenkuin saattelee kaviot maan pintaan.

Vuoden sisällä sisuskaluja on kirurgisesti poistettu, useampaan otteeseen, joten liikuntakieltoa on tullut. Helpostihan kieltoa tuli pitkitettyä työkeikkojen sattuessa sopivasti kiellon perään. Talven varalle kerätty vararasva alkoi kaataa nuokkumisen puolelle, kunnes sain puolitoista kuukautta sitten tungettua itseni, vararasvoineni, trikoisiin ja vyöryttyä lenkkipolulle. Nyt on ihme tilanne. Ei satu polveen, ei etujalkaan. Olen ylittänyt epätoivon kynnyksen, joka olisi ollut helppo varauloskäytävä ensimmäisen päivän nololla, vähän yli kilometrin, lenkillä. Tänä päivänä menee heittämällä jo 9 km, ja silti tuntuu, että jäi vähän lyhyeksi. Hölkän päätteeksi palkitsen itseni parin tunnin pihatöillä.

Olen sinut vajavaisten liikeratojeni kanssa. Toinen käsi ei oikene, joten käden normaali kävelyheilahdus jää tyngäksi. Liikeradan vajavaisuus on vaikuttanut aikuisiän uintisuorituksiin sekä pyöräilyasentoon. Uidessa vedot eivät mene loppuun asti, joten keho keinahtaa aina toisella puolen syvemmälle. Kävely on nykivää, mutta juostessa käsiä pidetään kyynärpäästä koukistettuna, joten koko keho tulee tasapainoisesti käyttöön. (Juostessa=hölkätessä.) Näillä mennään, kohti uusia pettymyksiä. Mutta energiaa kuluu, se on pääasia.

Tämä ylipaineeni ei sijaitse korvien välissä, vaan tunnen sen fyysisenä pakkona liikkua, lapioida, nostella, työntää, heittää. Tehdä jotain kehollista. Ihmettelen, miten olen selvinnyt vuosikaudet keskusta-asunnossani, lähestulkoon ainoana liikuntamuotona siirtymiset baarista toiseen. Tänään metsässä ihmettelin, miten en joka päivä kuole jonkin kehon osan totaalisesti pettäessä. Miten aivojen 600 km (!) mittainen verisuonisto ei petä tämän tästä ja sydän pysähdy.

Liikunta tuo lisäenergiaa funtsimisalueille, huomaan. Se voi olla hyväkin.

img_2375

LIIAN KIVAA

Itku pitkästä ilosta ja muuta mukavaa hokemaa. Töissä ei pidä viihtyä. Työkaverit on perseestä. Kaikki muut tekee kaiken väärin (itte pittää kaikki tehä). Jahhah, se onkin kahvitauon/ruokatunnin/kahvitauon paikka, ja eipä mitä, sitähän pitääkin kohta lähteä kotiapäin. Sitte onki enää kaks päivää vapaisiin. Lomaankin enää kolme viikkoa!

Tältä kun alkaa tuntua, kannattaa vaihtaa työpaikkaa/alaa/päätä.

Suosittelen opiskelua, vielä aikuisenakin (tilastollisesti – henkisesti on hyvä säilyttää lapsenomaisuus).

 

Ei mulla muuta tälläerää. Haravointihommiin (siitäkin yritän repiä ilon irti).

LYHYTELOKUVA

Pääsimme luomistyössä ihan konkretian tasolle, tässä taannoin, kun posliinipenkki oli enemmänkin puoliksi täynnä, kuin tyhjä.

Vessan tukkeuma aukesi tunnin sinnikkään yrittämisen jälkeen. Potta antoi suihkutauon, ennenkuin lakkasi ottamasta mitään vastaan. Ei, emme uineet sontakikkareissa – vaikka olisi pitänyt, niinkuin vakuutusyhtiö, korvausta toivovalle, asian laittoi.

Aamusta paikalle saapunut asiantuntija, ryömimisletkuineen ja viemärikameroineen, viettikin tontilla kokonaisen päivän. Putsasimme (minä kamera- ja letkuassistenttina), kuvasimme, putsasimme, kuvasimme. Lounastauolla asiantuntija haki putkenmutkaa ja palattuaan ehdotti että kuvaisimme vielä vastakuvan. No, aina on hyvä olla leikkausvaraa. Tai jos materiaalille jotain sattuu. Yksi harjoitus ja ensimmäinen varsinainen otto purkkiin. Niin jännää ei ole kuvauksissa ennen ollut. Tämä oli dokumentti, jossa ihmissilmältä piilossa tapahtunut määritti genren, käsikirjoituksen ja lopputuleman. Tätä elokuvaa ei leikattu.

Ja jos olisin onnistunut, olisin tipauttanut koko elokuvan tähän.

Kuvailutulkkaan (lyhennetysti, valituin paloin).

Muoviputkea, suhteellisen hyvin puhdistunutta. Hetkittäin häiriöitä kuvayhteydessä (luomassa kauhunsekaista jännitystä). Muoviputkea. Muoviputkea, kunnes riekale. Jotain roikkuu putken sivusta. Mustaa. Joku musta, käärmemäinen, kiertää putkea. TIIVISTE. Tiiviste on irronnut. Kamera ajaa ali retkottavan tiivisteen. Muoviputkea. Mutka. Muoviputkialamäki. Suhteellisen hyvin puhdistunutta putkea. Hiekkaa? Päärynä. Päärynä? Ei. Kivi? Kyllä. Kivi. Hiekkaa ja kiviä. HIEKKAA. Lisää hiekkaa. Kiven reunaa. Betoninen reunapitsi. Romahtanut betoniputki, jonka takana hiekkaseinämä. Kasa kiviä. Hiekkadyynejä. Hiekkainen seinä. Loppu. Putken loppu.

The end.

Elokuva loppuu tähän. Ja Lepolassa alkaa luova kausi. Tai ensin piikkauskausi ja sitten luova. Sitten on vähän lisää piikkauskautta ja luovaa. Luovaa kautta aamua iltaa. Ja rest on historiaa.

Jatko-osassa luonnon lannoitteet jatkavat matkaansa muovin sisässä, ainakin tontin rajalla olevaa keskuskaivoa pidemmälle. Kuvattu on. Verkkokalvolle. Kamera kaput.

Kuvailutulkkaan.

Reikä, johon useita sisääntuloja. Viemärimateriaalit jatkavat risteyskohdasta kohti keskusasemaa.

LOPPU.

Image

Tagged , , , , , ,

PAKKOLEPO

Sormet ovat saaneet tuta siivouksen, pakkaamisen – ja remontoimisen. Kuivuneet sormenpäät halkeilevat ja kipuilevat. Lopullinen sorminiitti tuli ideasta työntää käsi summamutikassa toilettitarvikkeita täynnä olevaan laatikkoon. Partahöylä siellä nyt ainakin oli.

Yö meni suloisesti kaksi sormea hohtavan valkoisissa siteissä. Aamulla pistin uuniin tulet.

Loppusiivous meinasi käydä siis haasteelliseksi, kunnes keksin. Hanskat. Sellaiset suojahanskat, joita voisi käyttää siivotessa. Pakatessakin. Hanskoihin sujautin bebanthenia ja sormet saivat koko viisituntisen manikyyria. Kohta ollaan taas remontti-iskussa ja hanskat voi unohtaa. Joku rutiini täytyy tässäkin hommassa olla.

Tällä välin on keittiön lautalattia nähnyt päivänvalon. Myymälän puolikin on yhdestä nurkasta varmistettu. Lautaa löytyy. Jalkain alla asiat siis toivotulla alulla. Nyt odottelen kylällä asustavaa rakennusmiestä saapuvaksi. Hän saa antaa arvionsa kylpyhuoneen vedeneristyskuluista. Vaikka tuokin itseltä sujuisi, päätin hieman sormiani armahtaa (ja mennä toisaalle kaatamaan seinää).

Vaikka verentulo on tukahdutettu, hikeä ja kyyneleitä riittää. Tavarapaljous. Laatikkohelvetti on jo purettu ja nyt tavarat seilaavat huoneesta ja hyllystä toiseen. Kunhan loppuosaankin taloa saadaan lämmintä, niin jotenkin, jälleen, tämä kaikki turhuus katoaa kaappeihin seuraavaa muuttoa odottamaan.

Eipä mennä asioiden edelle.

ImageImage

HYVÄKSY VINOUTTA

Kuukausi sitten kuntoni testattiin ammattilaisten toimesta. Tulos oli “erinomainen”.
Kehonkoostumuksessa on muokattavaa, mutta ei siinäkään hälyyttävää. Ennaltaehkäisevää, kuntoa ja tilaa ylläpitävää, tuki- ja liikuntaelinten päivittäistä huoltoa. Aamulla välilevyt auki, koneen ääressä hetkittäistä venytystä. Työergonomiaa ja näitä tämmöisiä.

Maanantaina tutkittiin talo, ammattilaisen toimesta. Tulos oli hyvä/tyydyttävä. Talo on minua 40 vuotta vanhempi ja ikäänsä nähden hyvässä kunnossa. Pientä kohottavaa ajan puremiin. Ennaltaehkäisevää, kuntoa ja tilaa ylläpitävää, näitä tällaisia.

Ammattilaisten ohjeilla edetään, minä ja tönö:

Harkitse tarkoin, mitkä muutokset ovat hintansa arvoisia.
Älä korjaa kunnossa olevaa, älä uusi korjattavissa olevaa.
Älä käytä ratkaisuja, joita myöhemmin on mahdoton poistaa.
Älä kokeile uutuuksilla.
Älä laiminlyö huoltotöitä.
Hyväksy vinoutta ja pientä epäkäytännöllisyyttä.
Hylkää jäljitelmät.