LIIAN KIVAA

Itku pitkästä ilosta ja muuta mukavaa hokemaa. Töissä ei pidä viihtyä. Työkaverit on perseestä. Kaikki muut tekee kaiken väärin (itte pittää kaikki tehä). Jahhah, se onkin kahvitauon/ruokatunnin/kahvitauon paikka, ja eipä mitä, sitähän pitääkin kohta lähteä kotiapäin. Sitte onki enää kaks päivää vapaisiin. Lomaankin enää kolme viikkoa!

Tältä kun alkaa tuntua, kannattaa vaihtaa työpaikkaa/alaa/päätä.

Suosittelen opiskelua, vielä aikuisenakin (tilastollisesti – henkisesti on hyvä säilyttää lapsenomaisuus).

 

Ei mulla muuta tälläerää. Haravointihommiin (siitäkin yritän repiä ilon irti).

AIKA KAIVAA TELTAT ESIIN

Roskiksesta jokunen vuosi sitten pelastettu ja sen jälkeen auton perässä ja kellareissa lojunut nostalginen teltta sai uuden elämän. Telttapussi palvelee nyt sanomalehtien keräyspisteenä/kauppakassina. Sisus on suojattu kierrätetyllä kerniliinalla. Hihna on vanhasta kuormaliinasta pätkäisty. Itse teltta odottaa ompelijaansa. Söpö tuli.

ÄLÄ TULE PAHA MUISTO

Muistini pätkii. Lapsuuden ja nuoruuden osalta huomattavissa määrin. Tapahtui siellä rankkojakin, että liekö itse itseään suojellen koneistoni sumensi paikoin. Mieluusti sieltä silti ammentaisinkin.

Sen sijaan, pätkisikö joku aikuisiältäni tapahtuman tai pari. Pyyhkisi muistiin painuneet kuvat ja hetket, jotka saisivat jo painua. Mennä pois ettei tarvitsisi märehtiä kerta toisensa jälkeen.

Kuka päättää mikä mieleen jää? Minä itsekö? Miten tapahtumaketjua voi muuttaa? Voiko muistiin vaikuttaa – aineitta?

KATSEET

Hetket ovat hauraita, seitinohuita. Askelletaan hiljaa, häiritsemättä.

Nuorempi katsoo vanhempaa, jonka katseella ei ole enää kohdetta. Ilmeitä ei enää ole, ei kasvoilta luettavaa viestiä tunnelmasta. Ei kuulu mitään, ei näy mitään. Mutta toivosta ei halua päästää irti. Kohta, aivan pian, hän varmasti havahtuu. Huomaa minut ja hymyilee. On iloinen että olen täällä, ottaa kädestä ja lämpimästi tervehtii. Niinkuin aina ennenkin. Katsoo silmiin ja hymyilee. Ehdottaa torikahvia.

Kuuluu vain seinäkellon nakse. Tasatunnein se kilkattaa. Käytävältä kuuluu laahaavia askeleita. Tulee ilta. Ja seuraava päivä. Kuuluu vain seinäkellon nakse.

Hän on jo muualla. Hänen suullaan mumisee joku toinen. Hänen kaukaisuuteen poraava tuijotus ei etsi mitään. On vaan.