Category Archives: MUUTTO

REPSAHDUKSIA

Uutta taloa on nyt asutettu kaksi ja puoli viikkoa. Remonttikatkaisuhoito on päättynyt totaalirepsahdukseen. En kuitenkaan vielä kaatunut vasara kädessä (lepää rauhassa PSH).

Laudoille revityt lattiat saavat hengittää, remontin keskittyessä keittiön viereiseen koppiin. Tykkään tällaisista epätiloista. Toki kopperolla on ollut varsin merkittävä tehtävä aikoinaan. Kyökin viereisestä huoneesta erotetussa nurkkauksessa sijaitsi suihku liikuntaesteiselle, varsinaisen kylpyhuoneen sijaitessa portaiden ja tiukkojen kaarteiden takana. Tykkään siis ideoida tiloille uusia käyttötarkoituksia. Yksi vaihtoehtohan olisi palauttaa tila takaisin huoneeseen, johon se kuului. Mutta sehän ei ole mitään varsinaista ideointia. Minä halusin tilalle jonkun oman funktion. Keittiö on alunalkain tuntunut jotenkin pieneltä – ja epäkäytännölliseltä.

Image

Image

IMG_4321

80-luvun tyyliin (ja tavoin) rakennettu märkätila on nyt revitty rungolle. Tilaan oli luonnollisesti asennettu lattiakaivo, lattia valettu betonista. Koska keittiössä sijaitseva, toimiva, leivinuunikompleksi ahdistuu tiskauspisteen paineessa, sain idean siirtää tiskauskeskuksen tuohon, jo viemäröityyn, tilaan. Millään en malta odottaa näkymää jossa kaunis valkea uuni hallitsee omaa alkuperäistä reviiriään.

Moisesta kopperosta (2,64 m2) lähti uskomaton määrä lastulevyä ja muovia. Seinät on otettu alas, samoin madallettu katto. Hyvin vesieristetty tämä spa oli. Alta löytyi kuivaa ja tervettä hirttä ja tukipuuta. Missään ei näy vihjettäkään vesivaurioista.  Lastulevyä vielä muutamaan seinään jäikin (tästä en ole erityisen ylpeä tai iloinen). Rahattomana remontoidessa on hetkittäin heittäydyttävä kompromissien tielle. Kunhan taloudellinen tilanne sallii, lentävät loputkin inhokkirakenteet paremman tieltä. Niitä aikoja odotellessa (paitsi ei kannata pidättää hengitystä) saa lastulevy suosimani elävän tasoitepinnoitteen (tämä, minusta erittäin viehättävä, struktuuri ei opinnäytetyölautakunnalle tainnut oikein aueta). Iso ryppy komistetaan maalipinnalla. Tiskaaja saa koppiin seurakseen joko jääkaappipakastimen tai sähköhellan (joka, siellä jossain tulevaisuudessa on kaasusellainen). 1930 ja 1950 saavat näin väliinsä tuulahduksen 2010-luvulta.

Ja jotta kaikki varmasti kääntyisi päälaelleen ja ideologiat voi pussittaa, olen tuomassa tilaan lastulevyä! Siitä lisää valmiimman tilan myötä.

Image

PAKKOLEPO

Sormet ovat saaneet tuta siivouksen, pakkaamisen – ja remontoimisen. Kuivuneet sormenpäät halkeilevat ja kipuilevat. Lopullinen sorminiitti tuli ideasta työntää käsi summamutikassa toilettitarvikkeita täynnä olevaan laatikkoon. Partahöylä siellä nyt ainakin oli.

Yö meni suloisesti kaksi sormea hohtavan valkoisissa siteissä. Aamulla pistin uuniin tulet.

Loppusiivous meinasi käydä siis haasteelliseksi, kunnes keksin. Hanskat. Sellaiset suojahanskat, joita voisi käyttää siivotessa. Pakatessakin. Hanskoihin sujautin bebanthenia ja sormet saivat koko viisituntisen manikyyria. Kohta ollaan taas remontti-iskussa ja hanskat voi unohtaa. Joku rutiini täytyy tässäkin hommassa olla.

Tällä välin on keittiön lautalattia nähnyt päivänvalon. Myymälän puolikin on yhdestä nurkasta varmistettu. Lautaa löytyy. Jalkain alla asiat siis toivotulla alulla. Nyt odottelen kylällä asustavaa rakennusmiestä saapuvaksi. Hän saa antaa arvionsa kylpyhuoneen vedeneristyskuluista. Vaikka tuokin itseltä sujuisi, päätin hieman sormiani armahtaa (ja mennä toisaalle kaatamaan seinää).

Vaikka verentulo on tukahdutettu, hikeä ja kyyneleitä riittää. Tavarapaljous. Laatikkohelvetti on jo purettu ja nyt tavarat seilaavat huoneesta ja hyllystä toiseen. Kunhan loppuosaankin taloa saadaan lämmintä, niin jotenkin, jälleen, tämä kaikki turhuus katoaa kaappeihin seuraavaa muuttoa odottamaan.

Eipä mennä asioiden edelle.

ImageImage

LEPO 1.

Ensimmäinen päivä.

Tätä on odotettu. Että pääsee siivoamaan sorkkaraudan kanssa. Ensimmäinen päivä on ainutlaatuinen, silloin on kurkattava vähän sinne sun tänne. Löytyykö tuolta lautalattia alta, mitä on tuon seinän takana, missä kunnossa mahtavat olla hirret… 80-luvun alussa tehty, ylimääräinen, suihkukoppi huokuu ajan tuoksuja. Semmoisesta on päästävä heti eroon. Vähän lattiaa pois sieltä, seinästä alas muovitapetti. Vessareissulla tulee mieleen että kurkkaanpa salin muovimaton alle. Lastulevy. Lähteekö vaivattomasti… Kun on saanut nakerrettua sorkkaraudan mentävän kolon, ei voi enää lopettaa. Kaikki tuo inhotus on saatava ulos. Silmiä kirvelee, yskittää. Ei ole mitään uudet standardit täyttävää kamaa. Eikä, tietenkään, ole hengityssuojaimia mukana. Tulinhan näin aluksi vain aistimaan. Mutta kun nyt aloitin…

Ja kun vauhtiin pääsee, ei malta oikein lopettaa. Ei edes talossa, jonka nimi on Lepola.

Pätkä seinää alas ja sitten vielä vähän sitä muovitapettia. Tuon vielä tuosta kun repäisen, niin päivä saa olla siinä. Tiukka ote muoviriekaleesta ja, huis, aivan kevyesti käsi heilahtaa. Tömäytän, kevyesti edelleen, rystyset vesiputkeen ja TSIRP. Putki äännähtää, pihahtaa päälle, psssssst. Sitten ollaankin suihkutilalle luontevassa hetkessä. Vettä suihkuaa. Lämmintä. Mutta putken mutkasta. Aikamoinen ampaisu kellariin. Pääsulku löytyy säkkipimeässä kellarissa. Osun kerralla oikeaan huoneeseen ja saan vedentulon lakkaamaan.

Soitan talon vakioputkimiehelle (kaikkea hyödyllistä infoa sain edelliseltä omistajalta, siististi kansioon lajiteltuna). “Emmä kyllä viitti lähtee”. Mitäpä sitä, pääuutiset menossa ja ulkona pakkasta 20. Kuka sitä sillon. Kääntyilköön soffalla vaan jatkossakin. Hoidin ensiavun itse ja sain toisen firman paikalle 36 tuntia tapahtuneen jälkeen. Huone on nyt riisuttu hauraista putkista ja riehuminen voi turvallisesti jatkua.

Näytin miehelleni missä pääsulku sijaitsee. Joku oppi siis jotain tästäkin kokemuksesta.

IMG_6126 IMG_6123

Tagged

KERTA SE ON VIIMEINENKIN

…ajattelin, kun työhuonetta laatikoihin asettelin. Kirosin ja ihailin itseäni. Noin paljon tavaraa – mutta noin hienosti saatu mahtumaan moiseen koloon.

Lyyti alkoi vihdoin kirjoittaa ja valtavalle matolle saadaan pian alusta.

Torstaina lähtee suloinen maitokauppani uuden omistajan pankkilainan vakuudeksi ja itse siirryn perjantaina kiinteistön, niinikään entisen kaupan, omistajaksi. Pakkaustuskaani kevennän ajattelemalla kaatuvaa seinää, kaatuvaa toista seinää, uutta keittiösyvennystä, kasvihuonetta, kasvimaata, kuistin uutta katetetta, piippuin hattuja, ilmalämpöpumppua, lautalattiaa, lautalattiaa, maalattavaa lautalattiaa ja pariakymmentä muuta fiksauskohdetta.

Tänään keittelin lounaaksi kaurapuuroa, kun en viitsinyt lähteä ruokakauppaan. Matkaa on 150 metriä. Parin viikon päästä lähikauppani on 17 km päässä. Uskon että eväät on toisenlaiset, kun ei voi pitää markettia jääkaappina. Täytyy siis hamstrata kaurahiutaleita.

Coolisti nyt vaan käsittämättömiä tarpeita laatikkoon. Tämän jälkeen ei enää tarvitse muuttaa? No ainakaan vähään aikaan?